maanantai 2. marraskuuta 2009

nyt on ollut kuulkaas kivaa.

Siis ihan aikuisten oikeesti :D paitsi sunnuntaina, mut se onkin tylsä päivä.

Perjantai oli varsin jännä päivä. Töihin piti mennä ja odotettavissa oli ihan hirvee ruuhka, koska kaupathan ei ollu lauantaina auki ja sehän on toki maailmanloppu OMG :p Noh meitä oli sitten siellä sulkemiseen asti 12 kassaa käytössä ja eihän siellä sitten mitään ruuhkaa enää seiskan jälkeen ollu joten siirryttiin juoruilemaan. Eli pistettiin viereinen kassa kyltit hihnalle ja puhuttiin kaikkee turhaa työkavereiden kanssa. Seurattiin kans jotain ihme hyyppää joka oli ihan aineis eikä meinannu pysyy pystys ja soitettiin siihen sit vartija heittämään se pihalle. Oli ihan kivaa joo. Pääsin jopa oikeeseen aikaan kotiinki, se jos mikä on harvinaista..

Lauantaina katoin 17 againin se oli jätte bra leffa kannattaa kattoo :D Hmm... joo ei lauantaina kyllä muuta tapahtunukkaa sitten, joten ei siitä mitään. Sunnuntai oli ehkä tylsin päivän ikinä. Tein läksyjä ja röhnöttelin missä millonkin.

Tänään oli taas ihan jännää. Ensin kiltisti olin jopa koulussa opiskellen ahkerasti enkkua äikkää ja sitten vajaan tunnin ruotsii. Vajaan koska meiän piti matkaa iskuttimen kanssa Esport centeriin pelaamaan sulkkista. Mulla tosin meinas laji vaihtuu jossain loppu tunnista lätkäks, mutta eipä toi nyt niin hirveest haittaa.. Nyt te kaikki pikku nakkiseni mietitte siellä pienissä päissänne miten tämä on mahdollista. Noh voin paljastaa tän nyt teille, mut älkää kertoko muille. Kaikkihan oli Iskun syytä. Se löi liian matalan lyönnin niin et se meni jalkojen välistä eli längeistä. Sitä ennen mä tosin yritin torjuu sen aika lätkäveskarin tavoin :D Eli polvet yhteen ja maahan vaan. Voin kyllä demota tän teille ihan livenä jos haluutte. No tästä eteenpäin ei peli oikein sujunut sitten suunnitelmien mukaan ja alettiin pelaamaan prinsessa sulkkista, jossa tärkeintä oli keimailla ja voiko tästä muuta seurata kun hillitöntä hihittelyä. No ei toki :D

Ellu, sä selkeesti vihaat mua. Kyl mä oon huomannu kuinka sä välttelet mun seuraa nykysin. Kaikki alko sillon viime torstaina. Sillon vaa datasin Tiitun kaa ylhäällä kun sun olis pitäny olla syömässä mun kanssa. Perkele. Ja nyt sä meinaat sitten feidailla mut iskoon vaikka meillä oli mission viimeisistä viimeinen osa suunniteltu huomiseks. NIIII.

läppä oli <3 kyl mä tiiän ettet vois olla rakastamatta mua ku oon niin ihana ja rakastettava ihminen :) THE GAME THE GAME THE GAME I'M READY FOR the game the game the gameeeeeeeh

p.s. pitihän tähänki saada se valitus osio :))) mä oon muuten löytäny uuden lemppari artistin *klik* Kei on ehkä ihkuin vähään aikaa ja noi sanotukset <3