sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluja vaan taas

Nyt on jjoulusta melkein päästy yli, joten on aika perinteisen joululahja postauksen.

 Sain siis kotiväeltä:
- Simpsonit sarjakuvakirjan
- sukkia
- Akkarin
- Omareita ja Geishaa
- Toy Story 3 -Blueray:n
- uuden telkkarin, joka toimii myös koneen näyttönä
- tollasen mini kolmijalan kameralle, nyt voidaan tehä entistä mahtavempii videoit meiän seikkailuist ku ei tarvii pitää kameraa kädes ja käsi ei väsy.

     
Tää unohtu tost ekast kuvast, joten jouduin laittaa tän erikseen











Sain kaiken mitä olin toivonutkin, eli ton toy storyn :D, joten oon hyvin tyytyväinen tän joulunsaldoon.
Noihin kuviin ei päässy kavereiden lahjat mut sain täytettä baarikaappiin, sinkkuelämää-leffan, CSI: Miamin 6. kauden, konjakkilasei jois on karkkii ja sit tommosen ylisöpön pannan jos on rusetti. Ja sit sain viel yheltä tutulta uuden palan tähän nomination koruun.
Tällanen kiva tähti-pala löytyi myös paketista
Että tällasia joululahjoja mulla, millasias teillä :)

ps. tähän loppukevennys osioon kerron mun viime yöisen mainion unen. Se oli outo,
Eli olin siis Iskun ja Ellun kanssa jossain messukeskuksen tapasessa paikassa, se ei kuitenkaa ollu messukeskus. Yllättäen oltiin siel HUNKSien takii ja nähtiinki Matias heti ku mentii sinne paikkaan sisään. Vastoin meiän tapoi ei oltu ekojen sisäänmenijöiden joukos. Mut mentiin sit kahvioon syömään ja suunnittelee strategioita. Onnistuttiin löytää kahvion viiminen tyhjä pöytä ja vallattiin sit se. Se oli sellanen loossi tyylinen ratkasu. Asetuttiin silleen et mä olin toisel puolen pöytää ja noi toiselle puolen. Siinä sit vedettiin piirakoita naamariin ku yhtäkkii joku tutun kuulonen ääni kysyy et oisko siin meiän pöydäs vapaata paikaa. Katottiin sit kuka kehtaa häiriköidä meitä ja vastattiin totta kai et joo voi siihen istuu. Matiashan se siihen tupsahti jostan, silleki oli tullu nälkä, en tiiä miks se ei syöny jossain muiden jätkien kans mut ei se mitää. Sit oltii silleen vähän häh olosii siin, mut se vaa alko kyselee kaikkee et miten menee jne ja juttelemaan ku oltas pidemmän aikaaki tunnettu. No siinä sit syötiin ja juteltiin niitä näitä kunnes sen piti lähtee ja meki todettiin et me lähetään ottaa eturivin paikkoi :D sit mentii tosiaan eturiviin ja oltiin ihan jeejee, kunnes se show alko. Syystä x ne ei esiintynykää sit siin lavalla vaa kerrosta alempana, mut sinne ei saanu mennä vaa meiän kaikkien piti kattoo sielt ylhäält käsin tota juttuu. Ja sit meit häiritsi viel random tappajalokit jotka yritti nokkii meit.
Ja sit mä heräsin :D

perjantai 24. joulukuuta 2010

HYVÄÄÄÄ JOULUA KAIKI RAKKAHAT PALLEROISENI :)

Tässä se tulee luukku numero 24, eli toi viimeinen osa meiän risteilystä.



Kaiken kaikkiaan oli kiva risteily, tosin se olis varmasti voinu olla viel astetta kivempiki, jos siel olis ollu viel pari muutaki HUNKSii ja sit toi yleisö ois ollu enemmän mukana. Mut ei muistella pahalla. Ei me kuitenkaa ajan x kuluttuu muisteta, kun ne parhaat palat. Eli esim se ku Matias jutskaili meiän kameralle ja sit ku oltii ekoina nimmarijonossa jne :D

Tässä vielä linkki josta pääsette kivasti kattelemaan kuvii siit ekan illan esityksestä.


 Ja koska tää on vika luukku nii voisin laittaa viel ylläribonuksena tähän nyt kivasti yhteiskuvatki tuolt reissust.





Joops elikä vasemmalta oikeelle: Samuli, Mauno, minä, Iiro, Matias ja Esko

Sori Ellu tääki nyt joutu tänne. Toivottavasti et nyt kuole kauhusta.

ps. Miten nii meil oli muka samanlaiset ostokset torstai-iltana?
Vasemmal Ellun ostokset ja oikeel mun

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

#22

Nyt olis sitten vuorossa lisää iltahulluttelua.


tiistai 21. joulukuuta 2010

#21

Joops, eli shown jälkee oli sit vähän enemmän sanottavaa nii täst tuli tällanen pidempi juttu.



maanantai 20. joulukuuta 2010

Julkalender #20



Ollaan ehkä kevyesti sekasin näis videois :D

Julkalender #19

 Hyvät naiset ja herrat tästä se nyt alkaa. HUNKS-risteilyn virallinen video-osuus :D Nauttikaa ja naurakaa meille.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Lisää risteilyä (#18)

Tällasen hienon ohjelman mukaan me tuolla suunnistettiin. Tossa alemmassa näkyy tarkemmin ne ohjelmat joihin osallistuttiin.

Tällanen tää tarkempi risteilyohjelma nyt sit oli.

Maistiaisia risteilyltä :)

Tähän loppuunn voisin mainita, että kyllä ne videotkin vielä tulee en oo vielä ehtiny leikkii niiden kans :)

torstai 16. joulukuuta 2010

16.

HeiMoi MoiHei

Tänäääään on vuorossa reissu Turun kautta Ruotsiin. Tai oikeestaa vaa risteilee ku ei me maissa käydä. Vähän jänskättää, että mitäköhän tästä tulee, kun ekaa kertaa ilman valvojaa matkaan lähtee. Eli siis mennään ton Ellun kanssa kahestaan HUNKS-risteilylle. Ohjelma on seuraavanlainen:

Helmen Sinkkuristeily 16.12.
20.30 Sinkkubileet laivan Discossa alkavat
21.00 Seksologi Kari Heusalan luento - aiheena Naisten orgasmikoulu. Laivan Discossa
22.00–23.00 Speed Dating tempaus laivan Discossa
23.00 Helmi-risteilyn tervetulotilaisuus Ocean Clubissa Scandinavian Hunksien kanssa. Tilaisuuden jälkeen valokuvausta Hunksien kanssa!
24.00 Scandinavian Hunks -show Ocean Clubissa
00.45–03.30 Jelly jatkaa menoa Ocean Clubissa. 

Risteilyn paluupäivä 17.12. 
10.30 Zumba-opetusta Hannele Kaperin johdolla Moulin Rougessa
11.30 Helmi-hyvinvointiluento Moulin Rougessa
16.00 Scandinavian Hunksit jakavat nimmareita Infoaulassa.
17.30 Nintendo Wii Sport Resort pelitapahtuma Hunksien kanssa Ocean Clubissa
18.00 Scandinavian Hunks -show Ocean Clubissa

Mutta nyt täytyy lopetella. Voin lupaa et me koitetaan väsää joku kaunis blogi täst matkast videoversiona :D näkymisiin

14. - 15.

"
Latinas they get Krazy....
Blanquitas they get Krazy....
Negritas they get Krazy....
Yo Mama she gets Krazy..."
 

maanantai 13. joulukuuta 2010

13.

Moikkelis!

Nyt ette saakkaan mitää jänää kuvaa ku en jaksanu säätää ton kameran kans. Mut voin silti kertoo mist teiän piti alunperin nähä kuvii. Eli siis mun tän päivän ostoksist ja sit mun piti paketoida pari pakettii jo ja laittaa niist kuvii, mut ehk sit vaik keskiviikkona. Ja sit lakkasin kivasti kynnet siitäki piti kuva tulla ja voinhan mä sen ehkä joskus laittaa tänne. Mutta tällasta tänää. Torstaita odotellessa sillon risteilee :))

12.

Eilinen päivä oli ja meni ja kiireitä riitti, joten en ehtiny tulla laittaa tänne mitää. Saatte nyt tyytyy kahteen kauniiseen kuvaan eiliseltä. Se saa luvan korvata tän kauheen menetyksen, jonka koitte.

Ruoka oli hyvää ja sillä piti vähän leikkii. Taas me taannuttiin :)

Ihaa koki kovia meiän leikeis. Se jäi tollaseen tolppaan kiinni

ps. koitan saada tänää jotain kivaa julkastuu viel nii tääki tulee taas ajantasalle.

lauantai 11. joulukuuta 2010

11. Tonttuilut jatkuu






Olkaapas hyvät :)

KYMPPI

10.12. Tonttubileeet oli ja meni


Tonttutytöt otti vessassa pakollisen teinipeilikuvan :)

torstai 9. joulukuuta 2010

nyt voitte taas kuvitella

että tää on joku joulukalenteri muka :D

Näin 8. ja 9. päivien kunniaks ajattelin, että voisin kertoo vähän eilisestä ♥

Oltiin siis Helsingissä ja suuntana Huuma, jonka ovet tosin aukes vast 21.00 ja oltiin siel liian ajois joten mentii mäkkiin. Siinä oven lähellä Ellu sitten bongasi kivasti Antin. Joku varmasti epäilee tässä vaiheessa että "noni nyt ne sit meni selittää sille jotain tyhmää/alko seurailee sitä", ikäcä tuottaa pettymys mut kyl me sinne mäkkiin mentii ja syötiin ja juotiin (ihan vettä vaan). Ja sit vasta mentii tennispalatsiin päin koska Anttiki oli menny sinne :D

Huuma oli ihan kiva paikka ja porukkaakin oli paljon. Show alko jopa 00.00 aikoihin. Se oli oikein nautinnollionen, kuten melkein joka kerta. Saatiin taas katella Matiasta, Anttia, Villeä, Nikitaa ja Iiroa ♥♥♥ Joo ja nyt tulee se kohta kun mentii puhuu Antille, eli show oli ohi ja pohdittiin että mitä tehtäs ja päädyttiin niinkin yllättävääv ratkasuun kuin: "etitään hei niiden auto ja mennää pyytää halit" Ei sinne autolle sit ilmaantunu ku Antti ja sit mentiin Ellun johdolla sinne "moi tultiin pyytää halei ennen ku lähetään kotii" ja tokihan me ne siltä saatiin ja tokihan se muisti meiät. Olihan toi vasta 11 kerta tänä vuonna. Siinä sitten jotain sanoja vaihdeltiin siit ku Antti totes että tehän ootte usein käyny ja moneskos tää oli jne. Sit sanottiin heipat ja se meni HUNKSmobiiliinsa ja me lähettiin kohti bussii.

Mentiin yllättäen viel sit kannus käymää jos nähtäs viel yks namu jätkä siellä ja nähtiinhän me. Ja sit jotku papat tuli selittää meille jotain jne.
Kattokaa nyt niitä. Ei niitä vaan voi olla rakastamatta.
Kiva kiitti moi.

tiistai 7. joulukuuta 2010

mororooo

Rakas blogini tänään satoi lunta. Ei mulla sit oikeestaan muuta. Tulin vaa et voin laittaa tänne kivasti pari kuvaa. Ne voi vaik leikkii olevansa joulukalenterin luukkui tai jotain.

1. Asterix, KossuBatery, LongIslandIceTea, Asterix NAMINAMI. Iskun YO-partyt oli kivat

2. Siinä on Matias, joka posettaa kauniisti koska Ellu käski
3. Joku random juoma laivalta. Hyvää oli


4. Matti ♥

5. Joelin vuoro olla posettamassa.
6. Hyvää itsepäisyyspäivää vaan kaikille. Matiaksen maha on ihan hot


7. Tällanenkin löyty jostain kätköistä. Ellu on nähtävästi kuvannu hieman ohi musta :D
            

torstai 11. marraskuuta 2010

HUNKS @ SkiExpo 7.11.2010







Joel: Mä ole apina UGH

"Hei me lennetään"




UMTS UMTS!



Nimmareiden kirjottaminen on tarkkaa hommaa..



Matti onnistu sotkemaan pikku kätösensä


Joel juopottelee.


Välillä oli aikaa tarkkailla puhelinta




Lunastettiin Matin lupaus kuvasta :)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

6.11.-8.11.2010

Hei Moi ja Terve kaikille taas tasapuolisesti. Nyt on sit taas takana yks rankkaakin rankempi viikonloppu. Alotettiin toki perjantaina lujiksella ja siitä sitten yllättäen Dilloon, koska Kilinän piti olla siel vaan eipä miestä näkyny :(

Lauantaina oli sit vuorossa Adam Lambert. Yritin kyl kovasti ehdottaa tolle mun seuralaiselle et jos mentäs eka messukeskukseen kattoo HUNKSei, mut olis kuulemma ollu liikaa hottiksii yhteen päivään joten piti tyytyy "vaan" Ädämiin. Mentiin joskus neljän pintaan Kaapelitehtaalle jonottelee. Jonoo oli kertyny ihan kivasti siihen mennes, ekat oli yöpyny siel jne. Jutskailtiin siinä sit lämpimikseen mukavia jonku kokkolalaisen Jullen kanssa ja kuunneltiin soundcheckia ja hepuloitiin hysteerisesti ku alko kuuluu ♫ Whatya want from me ♫. Kuudelta sit aukes ovet ja jono kulki eka eteenpäin sit taaksepäin ja sit taas eteen. Ja sit päästiin jokus 18.30 sisään ja vietiin kamat narikkaan ja mentiin reipasta kävelyy lavan luokse, ku juosta ei saanu. Kasilt alotti sit Monday Box lämppäröimään. Ei yhtään hullumpi bändi. En jaksa nyt muokkailla kuvii tai mitää mut tossa nyt joku näkönen kuva. Ellu oli yllättäen mun hovikuvaajana, joten propsit sille kuvist.


Noh sit 21.15 aikoihin herra Lambert päätti saapua lavalle ja alottaa show'nsa. Siit ei mulla ihan hirveesti oo kuvii, ku saatiin jotenki ton kameran akku kulutettuu loppuun. Mut siellä se lauleli ja jutteli mukavii. Kaikki hitit tais tulla. Se alotti jollain randomil, mitä en tunnistanu ja jatko siit For Your Entertainmentil ja siitä sitten edeten. Me siinä Ellun johdolla luikerreltiin jatkuvasti askel askeleelta edemmäs ja saavutettiin aika muksat paikat, tosin ihan hyvin olis sielt ekast kohastki nähny. Ja sitten kivasti pari kuvaa ja video, jonka laatu ei oo mikää mainio, mut ei välitetä siit.


 Adam hipsuttaa Tommyy :D




Keikka otuli, oli ja meni. Sunnuntai oli taas toimintaa täynnä. Päätettiin ton keikan jälkeen et meiän on pakko mennä sinne SkiExpoon, ku muuten salee bongataan HUNKSien blogist kuinka siel on ollu kaikki meiän lemppari ja me ollaan missattu tollanen mahollisuus. Juksutin siinä sit pikkusen noit vanhempiini ja sanoin et meen luokkalaisteni kaa jonneki ku oltiin illal lähös risteilee. Messukeskus vierailust voitte lukee lisää Ellult sit joskus kun se saa merkintänsä valmiiks. Sielt löytyy mycket kuviiki. Ja toki mä laitan niit kuvii sit tänneki kunhan ensin saan ne silt. Täs on nyt taas pari videoo mikäli kiinnostaa. Ja jooo laatu on taas kaunista, tykkään kuvata mm. haaroja ja polvii. Lupaankin tässä ja nyt opetella joskus kuvaamaan :D









Täst tulee nyt tällanen romaani taas, mut koittakaa kestää. SkiExposta matkasin sit suoraan Länsisatamaan, mis oliki jo puolet porukast paikal. Laivaan päästiin 17.30 ja alotettiin ilta Buffetil klo 18. Siinä sit porukat alotteli juopotteluu viinil ja oluel. Tai no siis alotteli ja alotteli puolet oli dokannu jo kahest asti ja oli jo ihan hyvis kuoseis valmiiks. Taxfreen viinaosasto oli MERP10SDAn suuressa suosiossa heti avaamisen jälkeen. Eli eikun viinat mukaan ja hyttiin dokaamaan lisää. Meit oli siis 13 opiskelijaa + 2 valvojaa ja istuttiin melkein koko ilta kiltisti hytissä juomassa. Valvojat oli toki jossain muualla ku meiän kanssa. Humalatilan noustessa myös jutut huononi mut toisaalt ideat parani. Päätettiin sit soittaa meiän opelle joskus yöllä ja kysellä kuulumisii ja kerrottiin et haluttais laulaa sille. Se oli ihan et no laulakaa sitte. ♪ jos sun lysti on niin huuda omnia OMNIA, jos sun lysti on niin huuda Omnia OMNIA. Jos sun lysti on ja tiedät sen niin varmaan myöskin näytät sen, jos sun lysti on niin huuda Omnisa. OMNIA ♪ Oltiin kuulemma hirmu sulosii ja sit se nauro melle. Meil oli kolme hyttii käytössä ja onnistuttiin jotenki tekee kaikist vessoist käyttökelvottomii. Kyllä me amikset osataan. Yks vessa oli ihan laatassa, yks oli ihan paskassa ja se vika muuten vaan tukossa. Eka tyyppi sammu ja laattaili jo klo 22 paikkeil. Ja lopulta päätettiin et nyt ei kyl mennä nukkuu ku on enää kaks tuntii aamupalaan. Siinä sitä sit kierrettiin baarit ja disko ja päädyttiin hyttikäytävälle istukelee ja juttelee naapurin kanssa henkevii. Matka Helsinkiin suju suht väsyneissä tunnelmissa, mut ainaki meil oli hauskaa sillon yöl.
♪ Amiksilla on kaikki sukupuoli taudit Hiv (HIV) kuppa (KUPPA) syfilis (SYFILIS) persesyylä (PERSESYYLÄ)♪
♫Omnialla on kaikki alusvaatemallit...♫
Noitakin porukka lauleskeli illan ja yön aikana