lauantai 29. maaliskuuta 2014

Otin kuvan, ehkä kaksi

Musta on selkeesti tulossa aktiivinen täällä. Keksin tällä viikolla huikeen idiksen jolla saan tän pysymään aktiivisena. Tajusin nimittäin kuljettavani kameraa, tai jotain vehjettä jossa on kamera, mukanani kaikkialla joten miksi en siis ottaisi random kuvia päivän aikana ja pistäisi sitten niitä muutaman kerran tai edes kerran viikkoon. Fiksua, tiedän :D

Tässä nyt sitten näitä loppuviikon tunnelmia.
Ahkera ja mukava lapsi kun olen niin auttelin taas tota Iskua muutossa ja hylättyäni sen uuteen kotiinsa oli mun aika palauttaa isukilta lainattu auto ja kävellä niiltä sitten kotiin. Matkalla huomasin että ne on taas kaatanut lisää muita meidän kauniista maisemasta :(

Aloitin tossa perjantaina talviloman, mutta sitä ennen piti toki taapertaa liian aikaisin ahertamaan.

Pitihän sitä nyt rankkojen shoppailuiden jälkeen käydä vetämässä lähes terveellistä evästä naamariin :D

Loput perjantaista sitten hakkasinkin uutta NHL 14-peliä. Alan olemaan jo ihan hyvä taklaamaan ja tappelemaan, vielä kun joskus voittais niitä matsejakin.
Tänään sitten oli aika heittää vanhemmat lentokentälle ja tottahan toki se selfie piti napsasta myös..

Ja kun niihin selfie-otoksiin päästiin niin otettiin samalla useampi. Mitä muutakaan sitä tekisi lauantaiaamuna.

Koska postiin oli saapunut mukava paketti piti se noutaa ja kelasin ottaa kuvan sitten kotimatkalla kun oli niin mukava hiekkatie.

Siellä oli käpy, joten päätin ottaa siitäkin kuvan.

Lähes kotikatu ja oikein muksa taivas :)

Tänään olis parin tunnin päästä tiedossa tätä. Elikäs Bluesin mahdollisesti viimeinen peli näissä play-offeissa. Vaan ei heitetä kivestä kaivoon vielä, ainakaan kovin syvälle sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti