sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sunnuntai

Ajattelin, että jos tulisin tänne sanomaan taas jotain ettei täysin unholaan jää tämä. Ongelma tosin on siinä ettei mulla ole mitään havaintoa, että mistä jorisi.

Ehkä pitäisi täälläkin ihmetellä tätä nykyistä sunnuntai meininkiä. Musta on nimittäin tullut ihmeellinen sunnuntai-ihminen. Joskus ennen olin sitä mieltä, että täysin turha välipäivä eikä koskaan mitään tekemistä ja henk.koht. kyynel :D Nyky-minä on aivan vastakohta. Jotenkin puuhakas ja pirtsakka ilmestys. Kummallista moinen.
Tänäänkin intopiukeana töissä. Siis kelatkaa töissä hymy korvissa ja muutenkin jotenkin ihan outo asenne työntekoon. Viime viikolla siivoilin tätä omaa huonetta ihan mukavin tuloksin ja sitä edellisenä sunnuntaina saatiin parveketta.
Ihan taustatietona tohon siivomiseen sellainen pikku juttu, että siivoaminen on asioita joita vaan lykkäilen myöhempään ajankohtaan ja mielellään niin pitkälle kuin mahdollista.

Tätä syytä oon nyt kovasti koittanut kelailla vaan enpä ole muuta yhdistävää tekijää näille kaikille pirteyspäiville löytänyt kuin sen että kaikkia on edeltänyt joko Hunks tai joku muu keikka. Keikkaelämä vissiin sopii mulle, vaikka noi yöunethan siinä tosin kärsii, kertoilee nimimerkki normaalisti vähintään 8 tuntia yössä nukkuva pikku-Katja.

Pakko muuten mainita sellainen hauska juttu mitä kattelin kalenterista tossa jokunen aika sitten. Nimittäin sellainen, että aloitettiin tää keikkoilla juoksenteleminen tän vuoden osalta tossa 28.2 ja siitä sitten ollaan joka viikko jossain juostu. On tullut Hunkseja, Bäkkäri ja Madcraft tässä jo bongailtua ja paria noista tulee vielä useampaankin otteeseen nähtyä ennen seuraavaa ns. vapaa viikonloppua eli siis semmoista mihin ei ole vielä ilmaantunut tekstiä Hunks @ jossain tai Madcraft @ Jossain. Ihan muuten tollanen tavallinen yhdistelmä mulla tässä keikoissa :DD Seuraava näillä näkymin ohjelmaton viikonloppu tulee olemaan *rumpujen pärinää* 25.-27.4. Tai siltä se ainakin näyttää kovasti. Eli ehkä nää mun mukavuus sunnuntait jatkuu vielä pitkään ja sitten onkin jo lähes kesä jollon on kaikkea mukavaa tekemistä myös sunnuntaisin.

Ja loppuun vielä biisi, joka oli mun pienen pääni sisällä repeatilla jostain syystä tänään :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti